Vetka

Sain Vetkan, kun olin ratsastanut puolitoista vuotta. Se oli ensiponini. Vetka oli erittäin reipas ja kiikutti minua välillä ravissa ympäri maneesia. Kun Vetka tuli, äitini sanoi minulle, että tämä poni opettaa minut hyppäämään. Niin opettikin. Tullessaan meille Vetka oli 17-vuotias. Kävin Vetkalla tunneilla ja kisoissa. Se oli oikea unelmaponi ja ruusukehai. Vetka oli 142 cm korkea suomenpienhevonen, ja väriltään vaaleanpunarautias. Syksyllä 2012 voitimme Vetkan kanssa LvR:n seuraestemestaruuden. Ne olivat meidän toiseksi viimeiset kilpailumme. Vielä lähellä vuodenvaihdetta osallistuimme JSR:n estekisoihin 60 cm ja 70 cm luokissa. Sijoituimme toiseksi 70 cm luokassa.

Vetka oli kiltti kuin mikä. Se ei ikinä halunnut heittää ratsastajaa selästään. Vetkan pahin jekku oli se, kun vei sitä vähän syömään vihreää ruohoa, se lähti jo parinkymmenen metrin päästä juoksemaan heinien luo. Vetkalla oli vanhassa kodissa ollut kaviokuume, minkä vuoksi se ei saanut syödä kauraa ollenkaan. Tuoretta ruohoa se sai syödä vain vähän, eikä sitä koskaan voinut laittaa laitumelle. Vetka oli minulle maailman tärkein. Se oli aina hyvä, mutta oli yksi asia, minkä opettelemiseen Vetkalla ja minulla meni tosi kauan. Nimittäin pohkeenväistö. Vetka vihasi pohkeenväistöä, eikä olisi millään halunnut tehdä sitä. Usein se lintsasikin siitä niin, että väisti etupäällä hienosti, mutta takapää tuli suorana perässä, ja silloin koko hevonen oli ihan banaani.

Ratsastimme Vetkalla äitini kanssa molemmat siihen asti, kunnes Windy tuli kesällä 2011. Sain Vetkan silloin kokonaan omakseni. Ratsastimme siis omilla hepoilla.

Vetkalla oli ison hevosen liikkeet, vaikka se oli ”poni”. Maaliskuussa 2013 Vetka alkoi ontua. Veimme sen klinikalle. Klinikalla Vetkalle tehtiin ontumatutkimus ja sen jalat kuvattiin. Kuvien perusteella Vetkan olisi pitänyt parantua kymmenessä päivässä. Klinikalta määrättiin Vetkalle myös kipulääkekuuri.

Kymmenen päivää meni, mutta Vetka ei parantunut. Kävimme hakemassa klinikalta Vetkalle uuden kipulääkityksen, ja samalla tilasimme uuden klinikka-ajan. Sillä kertaa eläinlääkäri hoksasi, että ongelma on ylempänä, ja Vetkan oikea olkanivel kuvattiin. Sieltä löytyi nivelrikko. Silloin eläinlääkäri sanoi, että Vetkasta ei enää tulisi käyttöhevosta.

Noin viikon kuluttua tilasimme lopetusajan, ja Vetka pääsi tuskistaan, laukkaamaan vihreimmille niityille.

Tiesin lopetuksen olevan ainoa oikea vaihtoehto, enkä kadu sitä ollenkaan. Itkin monta päivää Vetkan kuolemaa, mutta pääsin siitä yli, kun ajattelin, että Vetkalla on nyt parempi olla.

Syvimmät osanottoni kaikille hevosensa menettäneille. Lopetuspäätös on vaikea päätös, mutta loppujen lopuksi yleensä se ainoa oikea.

Vetka eli 21-vuotiaaksi, mikä on hevoselle jo hyvä saavutus. Vetka teki hienon ja kunniakkaan uran, ja päivääkään en vaihtaisi pois sen kanssa! Vetka oli kaksinkertainen seuraestemestari, ensin äitini kanssa senioriestemestari 2009, ja sitten minun kanssani junioriestemestari 2012. (: